Siirtymä

Olen nyt reilun parin viikon ajan tallettanut tuokioita instatilille @donnaorkidea . Tervetuloa seuraamaan! ❤️ Jos toivot että  seuraan takaisin, heitä viestillä! 🥰 En nimittäin tiedä kuka esim. teistä kanssabloggaajista on kukin, jos olette Instassa omalla nimellänne. 😄

Tämä blogi edeltäjineen tuntuu täyttäneen tarkoituksensa. Jos en nyt julista että tämä on Loppu, hengitystä ei silti kannata pidättää uusia postauksia odotellessa. 😉 

Olisi hirmu kiva nähdä mahdollisimman moni teistä Instan puolella, niin seuraamassa kuin kommentoimassakin! 

Kohti uusia tuulia ja tunnelmia⏩⏩

Rakkaudella

Donna, Muru & Pumpula❤️❤️❤️

Kesätyypit

Tiedätte sen tunteen, kun haluaisi tallettaa onnellisuuden ja hetken, mutta tuntuu ettei pysty, ettei sitä tavoittaisi mikään kuva tai teksti jälkikäteen? 

Oltiin tänään puistossa, paistateltiin. Rakastan elokuuta ylipäänsä, ja etenkin tätä kesän jatkoaikaa josta nyt nautimme.

Tuli vähän syyllinen olo kun luin kaikki teidän "mitä kuuluu" -kommentit, onhan tässä ollut iäisyys blogihiljaisuutta. Ihanaa että olette kaivanneet meitä ja käyneet kurkkimassa. 💗 

Meillä on kaikki hyvin😊 ja nyt meitä on kolme! 

Blogi on jotenkin työntänyt mua luotaan aina kun olen ajatellut kirjoittamista. Ehkä kärsin tyhjän paperin syndroomasta. Mitä kertoa, mitä jakaa? Olen lykännyt ja lykännyt, mutta toisaalta en ole halunnut kuopatakaan koko hommaa. Silti tämä blogi tuntuu kuuluvan menneeseen elämään.

Ja onpas kankea tämä Bloggerin uusi käyttöliittymä...

Haluaisin edelleen jakaa elämäämme ja arkeamme, mutta missä muodossa? Pelkkä itsellinen äitiys ei teemana kanna enää kokonaista blogia, sillä minulla ei ole siitä enää niin paljon sanottavaa. Ja toisaalta olisi muutakin jaettavaa. 🙂 Lähempää sitä mikä arkeamme oikeasti nykyään koskettaa ja kannattelee.

Jos siirtyisin esimerkiksi Instagramiin, kuinka moni tulisi seuraamaan? ☺️💗

Rv 14+2, kuulumiset

Tuntuu hassulta, että viime viikolla vasta kerroin raskaudesta esimiehelle (jonka en voi väittää vilpittömästi ilahtuneen; aloitin ko. työpaikassa ihan vastikään), kun nyt mulla on jo täysin näkyvä keskiraskauden vatsa. 😃 Eräs työkaveri sanoi nähneensä raskauteni päällepäin jo aikoja sitten. Siis mitä? Kuinka kauan tämä on näkynyt? Tai kuka tuijottelee noin intensiivisesti toisen mahaa töissä? Varsinkin, kun en ole saanut häntä kiinni tuijotuksesta yhtään kertaa (pari työkaveria aiemmin syksyllä sain; en kyllä sanonut mitään). 

Tänään tuntui ihan kuin pikkuinen olisi kaapaissut mahassa! Voikohan se olla jo hänen liikettään? Ala tuuppia pian, jooko!

Tänään oli neuvola (th+lääkäri), kaikki siellä hyvin. Vauvan syke oli aika nopea mutta tasainen (muistelen että Murullakin oli tässä vaiheessa nopea). 

On ollut viime aikoina ikävä yhteyttä Murun kanssa; tuntuu siltä että ollaan vietetty liian vähän aikaa yhdessä. Muru oli viime viikonloppuna yötä poissa, minulla on ollut iltamenoja, olen käynyt joogassa lähes joka viikko (jee, hyvä juttu kyllä), on ollut lapsenhoitajaa ja mummua ihan vaan touhuamassa Murun kanssa alkuillasta kun olen itse köllinyt sohvalla. Ja niitä piirrettyjä, niitä on kyllä kulutettu. Nyt tekee mieli panostaa taas enemmän rauhaisaan yhdessäoloon ja läsnäoloon tärkeän mussukan kanssa, kun vointikin on alkanut pikkuisen kohentua. 💙

Palleroitumista (rv 13+2)

Hormonimyrsky on valloillaan ainakin rintojen pyöristymisestä päätellen, ja massukin on kivasti pyöristynyt. ❤️ Tänään tai eilen totesin, että en pysty enää vetämään vatsaa sisään niin että se näyttäisi 'normaalilta' meikäläisen vatsalta. Pömppö mikä pömppö. ❤️ En muista (enkä jaksa nyt tarkistaa), millä viikoilla masu tuli näkyviin Murusta, mutta paljon myöhemmin kyllä. Tykkään tästä uudesta masusta. 

Huolehtiminen on lakannut. Ajattelinkin, että pohtisin tuota kilpirauhasasiaa aikani ja sitten en enää, ja sen myötä muutkin huolet alkoivat väistyä, on alkanut tuntua sen verran todelliselta tämä "Kalle-Kaalepin" matkassa olo. Olen kertonut töissä esimiehelle, päiväkodissa aikuisille, ja pian ajattelin kertoa Murulle. 

Sit kun vielä tämä pahoinvointi helpottaisi, olisi oikein hyvä!

Sohvan pohjalla (rv 12+1)

Edelleen mua seuraa epämääräinen huoli tämän raskauden tiimoilta. Jos muksulla ei ole neurologisia vaikeuksia sen johdosta, että alkuraskaudessa kilpirauhasarvoni käväisivät ei-niin-ihanteellisina, hän on varmaankin liian pieni, liian iso, syntyy liian aikaisin, sokeutuu, kuolee, joudun synnyttämään sektiolla tai jotain muuta ikävää. Näin tosin taannoin unta, että synnytin sektiolla ja painelin seuraavana päivänä muina naisina töihin, joten unessa sektio ei ainakaan ollut kovin paha juttu. 😉 Enkä ihan oikeasti pelkää noita skenaarioita, mutta en myöskään pysty heittäytymään raskauden fiilistelyyn. Ehkä myöhemmin sitten!

Nyt jääkaapin ovessa komeileva pikkuisen "muotokuva" kyllä hälventää huolta ja konkretisoi vauvaa. Hän on jo ultrakuvassa ihan eri näköinen kuin isosiskonsa. Eilisen ultran mukaan pikkusisaruksella on kaikki raajat, sydän paikallaan (heh), mahalaukku, virtsarakko ja kaksi aivopuoliskoa 😃 ja riskit kehityshäiriöille seulonnan perusteella ovat minimaalisen pienet. Ultrassa hän peuhasi urakalla - sitä on niin hassua katsoa, kun toinen liikkuu enkä tunne sitä itse. Hänen kokonsa vastasi kahta päivää isompaa kuin mitä raskausviikot ovat. 🙂 (Laskettua aikaa ei kuitenkaan siirretty, se on 18.5.2020.)

Ehkä osasyynä negatiiviseen mielialaani on tämä jäätävä pahoinvointi ja väsymys. Alkaa ihan oikeasti tympiä viettää kaikki illat sohvalla viltin alla (iltaisin hiipii huonon olon lisäksi vilu) ja viihdyttää Murua piirretyillä tunti ja viikko toisensa perään. Alkaa tympiä etten jaksa tehdä mitään, en pysty laittamaan ruokaa (oi valmisruuan "ihana" maailma) enkä edes ostamaan ruokaa kuin yhdeksi päiväksi kerrallaan, koska en voi ennakoida, mikä seuraavana päivänä menee alas.

Aagh! 

Mutta onneks meillä alkaa pian käydä siivooja 😉 ja lisäksi nyt on jo luvallista alkaa fiilistellä joulua! ❤️

Pikkuinen, ootko todellinen? (Rv 10+1)

On ollut vähän vaikea mieltää, että mulle oikeasti on tulossa vauva. On ollut epämääräistä huolta (ekoilla viikoilla huolestuin kilpirauhasarvoistani ja lääkeannoksesta, vaikka arvot lopulta olivat ihan hyvät, ja sen jälkeen on ollut vaikea päästää huolimentaliteetista irti). On ollut jonkinlaista epäuskoa ja epäluuloa koko raskautta kohtaan, vaikka en varsinaisesti keskenmenoa pelkää, ja tauoton pahoinvointi antaa ymmärtää että sikiö on kyllä tukevasti kyydissä.  

Tänään koin ekan kerran sellaisen aidon yhteyden hetken vauvaan, kun alkoi tuntua siltä kuin hän liikkuisi. Ei se varmaan VOINUT olla vielä hänen liikettään, eikä se ainakaan niin korkealla (navan seudulla) voisi tuntua. Mutta se oli tasaista pikku jumpsuttelua, eri tahdissa oman sykkeeni kanssa. Jotain suolenliikkeitä? Lunttasin blogista, että Murun ensimmäiset liikkeet tunsin rv 16+6. 

Haluaisin jo että masu kasvaisi, potkut tuntuisivat ja tämä pahoinvointi väistyisi! ❤️

Lähde:  https://www.vau.fi/raskaus/nyt-vauva-kohdussasi-on-yhta-iso-kuin/ 

Olot (rv 8+6)

Äitini tuli tänään meille auttelemaan, minä sohvalla valitin pahaa oloani. "No mitä se Pikku-Kalle siellä kiukuttelee", sanoi äiti. 😃

Hammaslääkärin kanssa puolestaan kävin tällaisen keskustelun:

"Onko ensimmäinen lapsi?"

"Toinen."

"Onko ensimmäinen poika?"

[nauraen] "En tiedä, mutta tyttö mulla on ennestään."

"Niin, sitä kysyin."

Hänen poikuudestaan ollaan ympärilläni aika varmoja😛 mutta itselläni ei ole mitään mainittavaa 'oloa' asian tiimoilta (no ehkä hienoinen poikaolo, mutta niinhän mulla oli Murustakin), enemmänkin huomion vievät nämä OLOT eli pahoinvointi. 

Tänään ei tiedä, mikä ruoka huomenna menee alas. Eli kaupassa käynti on vaikeaa! Ja siksikin vaikeaa, että kaupassa on kaikki se RUOKA, joka ällöttää. Lisäksi sinne ulos ja kauppaan pääseminen sohvalta on hankalaa, koska ällötyksen lisäksi viluttaa ja väsyttää melkein aina.

Eli odotus sujuu sinänsä ihan hyvin, pahoinvointihan on terveen raskauden merkki! 😃 Ja nämä muutkin oireet. Hormonit siellä tekevät työtään.

Varhaisultra

Eilisessä varhaisultrassa kaikki hyvin, pieni sydän lyö, kyynel tuli. Pahoinvointi on aika jäätävää, mutta olen saanut syötyä (tiettyjä juttuja ja pienin annoksin). Tänään rv 7+1. 

Pahoinvointi (rv 6+3)

Tänään se iski! Se johti töistä lähtemiseen kesken päivän, karpalomehu- ja hapankorppupiknikkiin sängyllä ja päiväuniin. Vasta sitten hain Murun hoidosta. Päiväkodista tullessa reippailtiin metsäpoluilla melkein tunti, ja kiva että tuli tehtyä se, koska kehoni kaipaa kyllä ulkoilmaa ja liikuntaa, ja tiesin etten iltaa kohden enää kykene poistumaan kotoa (hyvä kun sohvalta). Iltapalaksi mustikkakeittoa, sitä karpalomehua, piimää sekä kurkkua. Näin paljon löytyi jääkaapista sellaista mikä menee ihan sopuisasti alas! 😉

Ja väsy edelleen, ja vilu. Ja kotona alkaa olla aika sotku. En kerta kaikkiaan jaksa siivota muuta kuin ihan pakolliset. Pian voisi olla aika kääntyä sen aiemmin mainitun siivousfirman puoleen!

Raskaudesta kertominen

Tänään yksi tuttu, joka on myös itsellinen äiti, kysyi ohimennen että "no, saiko sulla alkunsa" (vauva, hoidoista). Ensin pöllämystyin suoraa kysymystä, vaikka muistin että olin kertonut hänelle yrityksestä loppukesällä. Varmaan hän koki luontevaksi kysyä suoraan, kun hänelle itselleenkin klinikka on arkinen asia. Kerroin ja sain onnittelut. 

Eräs läheinen ystävä (joka on ollut viime viikot reissussa eikä olla nähty hetkeen) puolestaan kysyi viestillä, miten hoidot etenevät. Hän tietää blogini osoitteen ja pelkään että on pakko kertoa, ennen kuin hän eksyy lukemaan asian täältä. 😃

Mutta kääk, haluaisin pitää tämän vielä pääosin salassa! Ei ole ollenkaan sellaista kaikille kuuluttamisen tarvetta kuin Murua odottaessa oli. Pikku salaisuus. 💙 (Nyt tietävät äiti, sisko, kolme läheistä ystävää ja neljä kaveria/tuttua joista kolmelle teki vaan mieli kertoa ja joista yksi on tuo mainittu kysyjä. Siis apua, jo yhdeksän tyyppiä? Tekee mieli olla hipi hiljaa ainakin kuukausi tästä eteenpäin. 😉 )