keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Tuhina yössä & äidin ajatukset

Kello on 1:41, H nukahti. Hengähdän ja mietin: EI HEMMETTI MIKÄ ONNELLISUUDEN AIHE tuossa nukkuu! Tajusin äsken, että olen nyt kuusi-nolla onnellisempi kuin olisin ilman H:ta. 

Ymmärsin tänään syvemmin kuin aiemmin, että H on henkilö. Hän on pieni ihminen, ainutlaatuinen arvoitus. Hän kasvaa! Minä kasvatan ja kannattelen, mutta hän kasvaa aivan itse. Minä saan katsella, millainen hän on ja millainen hänestä tulee. Tipunen kuoriutuu. 

On ollut intensiivistä enkä oikein edes tiedä mitä kertoisin. On ollut todella raskasta, totaalisia ääripäitä psyykkis-emotionaalisesti. Fyysisesti toipuilua, hiljakseen, edelleen hyvin verkalleen. 

Älytön onnellisuus ja mykistys päällimmäisinä tänä yönä. 

Sanon: Jos jotkut teistä lukijoista harkitsevat lapsen yrittämistä yksin, ja todella sydämessään kaipaavat omaa tipusta syliin - älköötte empikö! Ja myös: Olkaa nöyriä, olkaa auki. 

Ja myös: Koettakaa kuunnella vaistoa ennemmin kuin neuvoja. Antakaa itsellenne "virheenne" anteeksi, yksi toisensa perään. Niitä tulee! 

Lapsenhankintaan lähteminen oli paras vetoni ikinä! Ja tämä on kreiseintä aikaani ikinä. Muruni on rakkain ikinä ikinä koskaan.